Kanadan seikkailut osa 2(Teksti Arvo Viertola) Mika Kurkipää ihmetteli kertomuksessaan Kanadan-matkasta, miten kerhotarra oli kulkeutunut sikäläisen seiskanelosen takalasiin. No, tarina alkaa näin:
Keväällä 1994 muutin perheeni kanssa Kanadaan, Montrealiin. Ajatus oli tehdä pari vuotta töitä ja tuoda pari autoa kotiin muuttotavarana. Tarkoitus ei ollut kiirehtiä autojen suhteen, joten ostin halvan amerikkalaisen heti ensimmäisestä autoliikkeestä. Myyjä katsoi hitaasti, kun ilmoitin ostavani "tuon SS Monte Carlon tuolta takarivistä". Hinta oli minusta naurettava, mutta myyjä oli totinen, kun otin 1500 CAD taskusta maksaakseni auton: "Oletko ryöstänyt pankin, vai mitä?". Tajusin ettei siellä ostella autoja sillä tyylillä. Kesäauto Nautimme ensimmäisestä amerikanraudasta kaikin puolin, ainut ongelma oli käytettyjen osien saanti. Paikallisissa romuttamoissa ei ollut yhtään Monte Carloa! Yhden romuttamon takapihalla silmiini osui sitten matala (renkaat tyhjinä) linjakas Vette. Tarkistus osoitti sen olevan -74 Corvette Coupe, ja pölyn alta väriksi paljastu metallivihreä. Sisustus oli vaaleanruskeata nahkaa, joka kyllä oli likaantunut tummanruskeaksi. Etupihalla toimi automaalaamo, joten sinne vaan kyselemään autosta. Automaalari ei ollutkaan omistaja. Hän oli vain maalannut auton pari vuotta aikaisemmin, jonka jälkeen se oli seissyt ulkona! Halusin tutkia autoa lisää nähdäkseni kannattaisiko omistajaa vaivata sen enempää, ja maalari haki toimistosta avaimet. Kas vain, ajattelin, ja kaveri otti starttiakun ulos, pisti piuhat kiinni ja kunnon ryypytyksen jälkeen räjäytti auton käyntiin. Sen kummemmin arastelematta aluvanteita hän ajoi auton takapihalta kadulle ja suoraan halliinsa. Kas vain, Amerikan meininkiä, ajattelin jälleen. Auto oli koottu useammasta kolariautosta. Omistaja oli viereinen romuttamo, joka oli teettänyt osanvaihdot ja lopuksi ruiskututtanut uuden värin päälle. Osia oli saatu haalittua hyvin. Autossa oli kaikki -74 optiot, ja kelloa lukuunottamatta kaikki toimi, jopa alkuperäinen etulokasuojasta avaimella aktivoituva varashälytinkin! Alusta oli huonossa kunnossa johtuen teiden suolauksesta, mutta hinnan ollessa taas meikäläisittäin next to nothing, Corvetesta tehtiin paperit. Ilmaa renkaisiin ja eikun rekisteröimään peli liikenteeseen. Rekisteritoimistossa neiti sitten ilmoittikin, että auto pitää käyttää poliisilla tarkistuksessa: "you know, #match". Takaisin romuttamolle, jossa ex-omistaja sadatteli ja lupasi hoitaa tarkistuspaperit minulle. Auto tietysti piti viedä trailerilla poliisien tallille ja takaisin. Uskomatonta, mutta paperit olivat kunnossa seuraavana päivänä ja rekisteröinti ok. Oli siinä urheilujuhlan tuntua, kun ajoin Corvetella kotiin. Ei voinut olla muistelematta vanhaa elokuvaa "Corvette Summer", jossa kaveri pelastaa kolariveten romiksesta... Kromia, sivuputket ja kerhon tarra Auton kunnostuksessa päätin pysyä linjassa, eli hankin lähes kaikki osat siihen käytettynä. Montrealissa on pari osien välittäjää, Corvette Paul ja Corvette Expansion, joista jälkimmäisellä on suorastaan romuttamo pelkistä Corveteista. Sieltä sainkin monia nippeleitä, mm. kromattuja osia moottoritilaan jne. Kromatut venttiilikopat vaihdoin alkuperäisilläni yhdestä -80 coupesta, joka tuli myös Suomeen Kujalan Timon tuomana. Kyllä mattamusta saa ihmeitä aikaan konehuoneessa, ja kun sinne ripottelee sopivasti vanhoja kromiosia, niin lopputulos näyttää niin kuin se olisi ollut jo kymmenen vuotta sellainen. Maalipinnalta auto oli kiiltävä ja metalliväri korosti kiiltoa auringossa. Lisäsin taakkatelineen ja kun sain vielä vanhat isot kromatut Hookerin sivuputket, autosta tuli aika räyhäkkään oloinen. Viimeisenä detaljina liimasin kerhotarran takalasiin - se oli odottanut autoa jo tovin. Ajelin autolla kesän ja pitkän syksyn, ja ainut vika taisi olla vetoakseleiden ristinivelien murtuminen. ne olivat neljänä osana, joka tappi irti. Varmaan niiden sivuputkien syytä! Kesäauto kiertoon Seuraavana keväänä oli sitten aika hankkia ne tuontiautot. -74:n historia imarrellut, joten ilmoitus vain lehteen: Corvette Coupe -74, 3000 CAD. Ostajiahan ei tarvita kuin yksi, ja hän soitti myöhään illalla. Sanoin autosta olevan kovan kysynnän, mutta jos hän heti tulisi katsomaan, niin voisihan sitä vielä kerran näyttää... Kaksikymppinen kaveri tuli parin muun kanssa, ja kun tallin nosto-ovi nousi, he olivat välittömästi myytyjä. Koeajo puiston ympäri oli muodollisuus, ja täytyy myöntää, että vesisateessa, katulamppujen valossa on helppo myydä vanha auto!
|
