American Car Show Oulussa
(Teksti ja kuvat Mika Kurkipää)
Vapuksi suuntasimme Veten nokan kohti Oulua. Kuustien Jukka, Jake ja allekirjoittanut olivat luvanneet autonsa näytille Oulun amerikanauto-näyttelyyn. Jukka oli sinänsä hyvässä asemassa, että seiskakolmonen oli valmiina jo Tampereen näyttelyyn, vaikka vanteet tulivat vasta ennen Ouluun lähtöä. Jakella puolestaan maalari ei perinteisesti pitänyt turhaa kiirettä ja viimeisinä rakentelupäivinä ei juuri nukuttu. Seiskakymppinen kuitenkin valmistui ja koeajokin tuli kuulemma tehtyä tallista pihaan ja takaisin sisälle. Itse en vielä ollut ostanut autoa, jonka olin näyttelyyn luvannut, mutta onneksi nykyinen omistaja lähti autoineen mukaan matkalle.
|
Jukka, Jake ja Piia startasivat matkaan maanantaiaamuna ennen kukonlaulua, kun taas isä ja minä lähdimme leppoisasti
vasta kahdeksalta. Jaken seiskakymppisen pikkulohkon Holley otti käytön puutteesta itseensä, mutta apu löytyi onneksi
Jyväskylästä uusien tiivisteiden ja neulaventtiilien muodossa. Osien metsästys vei sen verran aikaa, että saimme
ysivitosella muut kiinni ja matkaa jatkettiin kolmen Veten letkassa kohti pohjoista.
|
Perillä Ouluhallilla järjestelyt toimivat perinteisen rennosti, mutta hyvin. Pesun jälkeen Mörön
Kari ohjasi Vetet omalle tontilleen ja puunaaminen pääsi vauhtiin. Vahaus oli äkkiä hoidettu ja ennen
hotellille lähtöä ehdittiin ihmetellä ruotsalaista viimeistelyn tasoa. Paikalle oli saapunut huippuhieno
'58 Pontiac Bonneville ja kaksi todella kaunista neljäkymmentäluvun avo-Cadillacia.
Näyttely avasi ovensa perinteisesti kuudelta vappuaattoiltana ja oli auki aina puoleen yöhön. Luotimme
autojen säilyvän paikalla ja tutustuimme Oulun ravintolakulttuuriin. Seuraavana päivänä näyttely aukesi
kymmeneltä ja loppui kuudelta, joten meillä oli hyvää aikaa ihmetellä laadukasta kalustoa.
Kun palkintojenjaon aika koitti, oltiin etelän Vetteseurueessa varsin tyytyväisiä, sillä joka auto sijoittui
palkinnoille. Jukan '73 isolohko oli 70-lukulaisten toinen ja Piian/Jaken '70 pikkulohko avo kolmas. Meidän
yksivitosemme rankattiin 80-luku ja uudemmat -sarjassa kolmanneksi. |
|
|