Takaisin jutut-sivulle
 

Street Slide Hyvinkää 16.6.2001

(Teksti Antero Huhmo, kuvat Tom Petterson)

Hyvinkään kerho järjesti hienot katuautokisat paikallisella lentokentällä kauniin ilman vallitessa. Kaksi viikkoa jatkunut yhtämittainen sade taukosi juuri sopivasti kisojen alla, ja kilpailupäivänä aurinko nostatti tunnelmaa. Kuten on jo perinteeksi päässyt muodostumaan, ajoivat Corvetet omassa ryhmässään ja pääsivät näin ¼ mailin makuun ilman suurempia paineita.

Paikalle saapui tutut 15 urheiluautoa, joista 9 ajoi ajan. Samin autolla ratkottiin perheen sisäisesti tiskivuorot seuraavalle vuosineljännekselle. Miksi aikoja ei ajanut useampi auto? Eikö kannattaisi talven virityksien jälkeen todeta tulokset? Ensi vuonna rohkeasti paikalle ajamaan aikalappu ja katsomaan kuinka se auto TODELLA kulkee. Paikalla on oikein leppoinen tunnelma ja on kiva seurata kuinka naapurit (muut kuin Corvetet) ruuvaavat autojaan kisakuntoon. Ainoat viritykset Vetterintamalla ovat konehuoneen jäähdytys konemuovi auki lähtöjen välillä.

Suurempi kuva    Suurempi kuva     Suurempi kuva

Lajitteluaikaa oli ainakin 5 lähdön verran ja siinä kukin kerkesi kokeilemaa eri tapoja poistua paikalta rivakasti. Joillekin tämä ei riittänyt, ja "tauolla" sportsman-luokkien kanssa Kimi kävi riivaamassa strokeria siihen malliin, että aika parani 3 kymmenystä. Harjoistus tekee mestarin. Varsinaiset tulokset olivat lajitteun jälkeen seuraavanlaiset:

1.

Tommi Haataja

-69 avo SB/Man

13,649@169,81

Suurempi kuva

2.

Kimmo Malmberg

C4 SB+Tbo/Aut

13,739@176,47

3.

Jukka Kuustie

-73 "kovakatto" BB/Aut

14,012@162,16

4.

Antero "Cock" Huhmo

-71 avo BB/Man

14,016@170,62

5.

Kim "Kimi" Österberg

-76 SB/Aut

14,024@160,71

6.

Esko Luoti

-91

14,213@169,01

Suurempi kuva

7.

Kai Tyyskä

-91

14,877@151,26

8.

Mika Kurkipää

-85 SB/Man

15,060@151,90

9.

Sini Merikallio

-74 SB/Man

15,531@148,76

10.

Sami Haikala

-74 SB/Man

15,770@145,75

Pudotusajoa varten saimme 6 autoa 8 auton kaavioon. Haikalan ruokakunnan tiski- ja ajovuorot ratkottiin siten, että Sami jäi varikolle miettimään Fairyn ostoa. Kisa eteni seuraavasti:

1. kierros:

1. Haataja vs 9. Merikallio; Haataja selkeästi jatkoon omalla parhaallaan 13,4

 

2. Malberg soolona jatkoon

 

3. Kuustie soolona jatkoon

 

4. Huhmo vs. 5. Kimi olikin sitten tiukempaa. Kimille lähtö ja ekat 200 m 0,15 sek paremmin. Lopputulos olikin päivän tasaisin. Huhmo sai kurottua eron ja kromipuskurin verran eroa edukseen. Ajat 14,186@171,43 vs. 14,221@160,71. Ero oli lopulta vaivaiset 0,007 sek!

   Suurempi kuva

2. kierros:

Haataja vs. Kuustie -parista Haataja finaaliin

 

Malmberg vs. Huhmo -parista Malmberg finaaliin

 

Aikojen perusteella kolmanneksi tuli Antero Huhmo.

  

Finaali:

 

Tommi Haataja vs. Kimmo Malberg. Kilpailun muuten tasaisesti ajanut Haataja otti ensimmäisen epäonnistuneen lähdön sekä vaihdemissin nelosselle. Näin Malberg otti voiton omalla parhaallaan vuoden 2001 Street Slide-kisoissa Corvette-luokassa. Ajat olivat 13,443@175,61 vs. 14,009@155,17. Onnea voittajalle!

Suurempi kuva

Kisat sujuivat hyvin ja ainoat ongelmat olivat vähäisiä. Kuustien luistava TH-400 piti ajat korkeina ja ilman niitä ajat olisivat voineet olla taas 12 sek puolella, kuten viime vuonnakin. Ja toinen murhe oli punoittava iho. Aurinko porotti päivän ja kalpea iho sai aimo annoksen D-vitamiinia kerralla.

Näistä pienistä ongelmista huolimatta kaikki sujui hienosti. Ensi vuonna vaan isommalla joukolla Street Slide -skabaan mukaan! Sivun alkuun