Takaisin jutut-sivulle
 

Street Slide Hyvinkää 18.6.2005

(Teksti Vesa Riihimäki)

Nyt oli jo yhdeksäs kerta peräkkäin kun NNC järjesti Street Slide katuautokilpailut Hyvinkään lentokentällä. Sääennusteista huolimatta keli oli erittäin lämmin aamusta iltaan ja monen iho muistutti loppupäivästä nurmikolle "nukahtaneen" katsojan turhapuro lookia.

Tänä vuonna "tuuninki" autoja sekä moottoripyöriä oli merkittävästi edellisvuotta vähemmän samanaikaisten tapahtumien johdosta. Tämä oli oikeastaan autuas seikka sillä muutoin kalustoa oli kiitettävästi paikalla ja järjestelyt veivät yhden öljynpoistopaussin kera sen verran aikaa että päivä saatiin päätökseen vasta kuuden jälkeen illalla. Ensimmäistä kertaa oli käytössä myös ajon tulosten raportointi tekstiviestillä kuskin kännykkään noin 30 sek maaliin tulon jälkeen. Palvelussa on vielä hiomista - välillä tekstarina tuli vierusradan kaverin tulokset ja välillä tekstari jäi kokonaan tulematta, mutta sinällään kätevä palvelu kunhan lastentaudit saadaan karsittua.

Corvetteja oli paikalla runsaasti, ainakin 25. Omaan Vette-luokkaan osallistui 15 autoa ja Streetmannissa ajoi myös muutama ja loput tyytyivät nauttimaan päivän antimista muutoin. Tänä vuonna C3-autoja oli edellisvuotta runsaammin mukana, tietysti C4-laitteita näkyi myös paljon. Ja lisäksi tänä vuonna käyttöautoilla oli paikalla lähes parikymmentä Vette-harrastajaa.

Kahdeksan kärki alle 14 sekunnin

Aika-ajoja hinkattiin pitkälle iltapäivään aina kello neljään asti. Vetoja ehti kiskomaan tyypillisesti 4 kappaletta ehkä hyvällä tuurilla korkeintaan 5 kpl. Corvette luokan aika-ajot päätyivät seuraaviin tuloksiin:

1. Jussi Kosonen, Corvette -85, ET 12.095, R 1.191, 60ft 2.027, Sp 192,41

2. Vesa Riihimäki, Corvette -73, ET 12.849, R 0.720, 60ft 1.988, Sp 178,75

3. Timo, Corvette -72, ET 13.063, R 1.005, 60ft 2.037, Sp 172,25

4. Timo Juvonen, Corvette ZR-1, ET 13.158, R 1.158, 60ft 2.291, Sp 181,63

5. Pasi Kaukinen, Corvette -75, ET 13.310, R 1.177, 60ft 2.231, Sp 172,41

6. Hannu Elo, Corvette -74, ET 13.347, R 0.595, 60ft 2.120, Sp 170,21

7. Timo Halonen, Corvette -63, ET 13.444, R 1.091, 60ft 2.299, Sp 171,18

8. A Riisiö, Corvette -79, ET 13.829, R 1.319, 60ft 2.043, Sp 149,38

9. Pasi Jokisalo, Corvette -77, ET 14.013, R 1.299, 60ft 2.252, Sp 161,15

10. Kimmo Juuti, Corvette -94, ET 14.320, R 1.417, 60ft 2.349, Sp 161,51

11. Peter Carlsson, Corvette -79, ET 14.353, R 1.205, 60ft 2.520, Sp 162,82

12. Mika Myllyvaara, Corvette ZR1, ET 14.480, R 1.339, 60ft 2.678, Sp 168,30

13. Heikki Salo, Corvette -86, ET 14.941, R 1.097, 60ft 2.501, Sp 154,24

14. Toni Hilakari, Corvette -91, ET 14.954, R 0.965, 60ft 2.645, Sp 165,06

15. Marko Oranen, Corvette -89, ET 15.985, R 0.737, 60ft 2.496, Sp 141.84

viritystoimenpide
Corvettelle tyypillinen "viritystoimenpide" eli koneen viilennys meneillään
Vesan ja Mikan leluille.

Tiukka pudotuskilpailu

Pudotuskilpailu saatiin käyntiin juuri ennen viittä. Pitkälle venähtänyt päivä ja pieni ujostelu sai sen aikaan että varsinainen skaba ajettiin vain 6 auton kaaviolla. Pareiksi tulivat Elo vs. Riihimäki, Kaukinen vs. Kosonen ja Juvonen ZR-1sellä vs. Riisiö punaisella C3:lla.

Kosonen vs. Kaukinen.
Molemmat kuskit ottivat "turvalliset" lähdöt, Kosonen varmisti punavalon riskin minimiin ja lähti yli 1.5 sekuntin reaktiolla vain karvan nopeamman reaktion ottaneen Kaukisen päänahkaa metsästämään. Skaba ei tuonut yllätystä ja Jussi runnoi pikaisesti ohi ja paineli omaa tahtia maaliin ja jatkoon.

Elo vs. Riihimäki.
Elo otti hyvän reaktion 0.628 ja Riihimäki heräsi 0.793 reaktiolla takaa-ajoon. 60 jalan ajat olivat molemmilla samaa luokkaa eli reilut 2.1 sekunttia ja ero ennallaan. 330 jalan kohdalla Riihimäki oli saavuttanut 0.1 sekunnin verran Eloa ja 660 jalan kohdalla Riihimäen keula ohitti jo Elon. 990 jalan kohdalla Riihimäki oli kiskonut 0.2 sekunnin kaulan ja maalissa eroa oli reilut 0.3 sekuntia. Riihimäki ET 12.988, Sp 175,61 ja Elo ET 13.467, Sp 172,74. Riihimäki jatkoon.

Riisiö vs. Juvonen.
Juvonen otti erinomaisen 0.572 valon ja Riisiö lähti perään 0.878 valon saattelemana. 60ft kohdalla Riisiö oli saavuttanyt ja ohittanut Juvosen 0.1 sekunnilla, mutta sen jälkeen ZR-1 alkoi puhumaan ja 330ft kohdalla Juvonen oli jo karvan edellä. Ero oli 0.2 sekuntia 660 jalan kohdalla ja reilut neljä kymmenystä 990 jalan kohdalla. Maalissa ero oli jo melkein 8 kymmenystä. Juvonen ET 13.341 ja Sp 180,81 ja Riisiö ET 13.855 ja Sp 157,27. Juvonen jatkoon.

Seuraavalla kierroksella olikin jäljellä enää potentiaalisia mitalisteja ja seuraava lähtö ratkaisi sen kuka jää kolmannelle sijalle eli voittaa pronssipokaalin:

Riihimäki tuli reippaasti valoihin eikä jäänyt tällä kertaa burnispaikalle säätämään radion kanavia. Riihimäki otti kohtuullisen 0.641 valon ja pääsi Juvosta karkuun (0.870). Juvosen 60ft meni hieman heikosti ylenpalttisen sudittelun kera 2.538. Skaba eteni Juvosen reaktioiden ja 60ft ajan seurauksena helppona Riihimäen kuitatessa jatkopaikan ET 12.882 ja Sp 176,99 (Juvonen ET 13.859 ja Sp 180.00).

Juvonen siis voitti pronssipystin ja Riihimäki meni Finaaliin ja sai vastaan Kososen. Autot saapuivat lähtöalueen tuntumaan ja Riihimäki huikkasi Kososelle että "nopeamman ajan perusteella varmaan valitset ykkösradan" johon Kosonen "onko sillä jotain väliä" - Riihimäki mietti muutaman silmänräpäyksen ja sai laskettua 12.849-12.095=0.754 ja huusi takasin naurun kera "no ei niin".

Riihimäelle siis ainoa mahdollisuus voittoon oli erinomainen reaktio höystettynä Kososen lievällä epäonnella - toinen vaihtoehto josta keskusteltiin oli myös houkutteleva eli 2 sekunnin varaslähtö ja olla maalissa ensimmäisenä, tosin punavalon kera. Riihimäki otti erinomaisen valon 0.564 ja Kosonen jäi nukkumaan tasan 0.5 sek huonommalla reaktiolla. 60ft ajat menivät vielä hiuksen hienosti Riihimäelle (1.986 vs 1.993). 330ft kohdalla Kosonen oli supistanut 0.5 sekunnin tappioaseman 0.25 sekuntiin. 660ft kohdalla Kosonen pääsi aivan rinnalle ja 990ft mennessä Kosonen hivuttautui 0.2 sekunnin johtoasemaan. Loppu ei jättänyt epäselvyyksiä ja Kosonen survoi päivän parhaan ETnsä sekä loppunopeutensa tiskiin (ET 11.969 Sp 194,17). Riihimäki hävisi tasan 0.4 sekuntia tehden päivän parhaan loppunopeutensa 178,93 ja ET 12.870 jäi hieman päivän parhaasta.

Erittäin hauska päivä jälleen ja jälkipeli alkoi välittömästi sekä kilpavarustelusuunnitelmat tuleviin koitoksiin.


Sivun alkuun