Takaisin jutut-sivulle
 

NCM:n johtajan vierailu Suomessa

(Teksti Mika Kurkipää, kuvat Tuuli Haapala)

Sunnuntaina kymmenes kesäkuuta National Corvette Museumin johtaja Wendell K. Strode vietti päivän Helsingissä, ja Corvette Club of Finland järjesti hänelle pienimuotoisen tervehdyksen. Wendell oli lomailemassa Pohjois-Euroopan-risteilyn merkeissä ja viipyi maassamme vain muutaman tunnin. Aamupäivän Stroden pariskunta kierteli nähtävyyksiä ja lounasti suomalaisen vaihto-oppilastyttärensä perheen ja toisena isäntänä toimineen Seppo Nikkilän kanssa. Seppo on vannoutunut vetteharrastaja ja on vuosien varrella pitänyt yhteyttä Wendelliin.

Suurempi kuva

Katajanokalla alkoi Wendelliä kaupungilta odotellessa olla Vettejä ruuhkaksi asti, kunnes keksimme parkkeerata laiturille aivan laivan viereen. Risteilyaluksen pääosin iäkkäämpi matkustajisto pyöri autoja ihastelemassa ja kuulumisia vaihtamassa. Olipa paikalla myös pari Veten osien valmistuksessa työskennellyttä eläkeläistä - ja monta Corveten omistajaa tai omistanutta.

Suurempi kuva Suurempi kuva

Suurempi kuva

Hetken kuluttua saapui mies Corvette-pusakassaan. Wendell vaikutti todella innostuneelta neljäntoista Vetten vastaanottokomiteasta. Toivotimme miehen tervetulleeksi, jonka jälkeen luovutimme museolle kerhon viirin ja Wendellille muuta rekvisiittaa kotiin viemisiksi. Vastalahjana Wendell jakoi paikalle olleille museon ja Bowling Greenin pinssit.

Suurempi kuva      Suurempi kuva

Corvette-museo toimii Vette-tehtaan vieressä (osoite 350 Corvette Drive), muttei ole suorassa yhteydessä General Motorsin kanssa. Yhteistyö on kuulemma sujuvaa. GM antaa museolle autoja näytille tarpeen mukaan, ja monet harvinaisuudet ovat museolla säilössä. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon tehtaan tekemä avo-ZR1, joita valmistettiin muutama kappale testikäyttöön.

Museota ylläpitää NCM-säätiö, jonka johtajana Wendell toimii. Museon pinta-ala on 65 000 neliöjalkaa, jolle toivotaan laajennusta. Laajentamaan päästään kuitenkin aikaisintaan muutaman vuoden kuluttua, kun vanhat velat on saatu maksettua. Laajennuksen myötä saataisiin lisää tilaa arkistoille ja pysyville näyttelyille.

Tämän lisäksi Wendell kertoi meille, että seuraavan kahden vuoden aikana museon päätemana on Veten viisikymmenvuotisjuhlat. Heinäkuussa 2002 tarkoituksena on järjestää viidenkymmenen Veten kulkue ensimmäiseltä Corvette tehtaalta Flintistä Michiganista toisen St.Louisin tehtaan kautta nykyiselle kolmannelle tehtaalle ja museolle Bowling Greeniin. Kulkueen saapuessa perille olisi ajatuksena esitellä Corveten 2003 juhlamalli. Ainoa vihje juhlamallin ulkonäöstä on kuulemma ollut mahdollinen valkoinen väri. Tämä tietysti sopisi teemaan, sillä olivathan kaikki ensimmäisen vuosimallin Vetet valkoisia punaisella sisustalla.

Varsinaisena 50-vuotissyntymäpäivänä 30. kesäkuuta 2003 museolla on tavoitteena järjestää kansainvälinen kymmenentuhannen Veten kokoontuminen, jonka yhteydessä esiteltäisiin kuudennen sukupolven Corvette. Kaikki tämä on tietysti suunnitteluasteella ja vaatii Chevroletin hyväksynnän.

Muita tulevia teemoja on ainakin astronauttien autoja käsittelevä näyttely. GM lahjoitti Apollo-ohjelman astronauteille ainakin seitsemän Vetteä, mukaanlukien tiettävästi Gus Grimsonilla olleen L-88:n. Tämän jälkeen astronauteilla on ollut ja on edelleen tapana ajella Corvetella. Alkuperäisistä autoista on näyttelyyn lupautunut jo kolme, ja lisää avaruusmiesten autoja haalitaan mukaan. Lisäksi paikalle aiotaan saada autojen alkuperäisiä omistajia mahdollisuuksien mukaan.

Suurempi kuva Suurempi kuva

Suurempi kuva

Juttutuokion aikana Wendell tutustui paikalla olleisiin autoihin ja niiden omistajiin. Olipa joukossamme yllättäen jopa yksi museon perustajajäsenkin. Wendell toivotti kaikki suomalaiset tervetulleiksi museoon ja lupaili palata Suomeenkin heti tilaisuuden tullen. Tähän vaikuttaa osaltaan Wendellin vaimon suomalaiset sukujuuret ja tietysti lämmin vastaanotto.

Lisätietoja museosta löytyy verkosta osoitteesta www.corvettemuseum.com.Sivun alkuun